Multitasking saa huonon maineen. Vaikka kyky jongleerata useita asioita yhtä aikaa vaikuttaa vaikuttavalta aivokapasiteetin käytöltä, todisteet viittaavat siihen, että se on haitaksi tuottavuudelle, muistille ja henkisille energiavaroillemme.

Wikipedia kutsuu sitä jopa ”näennäiseksi inhimilliseksi kyvykkyydeksi”, sillä monet väittävät, ettei multitasking ole oikeasti todellista, vaan pelkkä väärä uskomus siitä, että suoritamme useita tehtäviä samanaikaisesti – vaikka todellisuudessa vaihdamme niiden välillä tehottomasti ja tarkkaamattomasti yksi kerrallaan.

”Multitasking on usein havaintokysymys tai sitä voidaan jopa pitää harhakuvitelmana”, kertoo kuluttajakäyttäytymisen tutkija Shalena Srna Michiganin yliopistosta.

Mutta vaikka multitasking saattaakin olla mielikuvituksemme tuotetta, Srnan ja muiden tutkijoiden uusi tutkimus viittaa siihen, että illuusion vaikutukset ovat aivan todellisia – ja ne voivat jopa lisätä suorituskykyämme kognitiivisissa tehtävissä (kunhan vain olemme vakuuttuneita siitä, että teemme multitaskingia juuri silloin).

Tutkimukset, jotka kumoavat ihmisen kyvyn tehokkaaseen multitasking-toimintatapahtumaan, juontavat juurensa 1960-luvulta asti, mutta Srnan fokus oli eri. Tiedämme jo, että multitasking heikentää suorituskykyämme tehtävissä, mutta entä käsitys siitä, että teemme multitaskingia; miten se itsessään vaikuttaa suorituskykyyn?

Voi tuntua oudolta erottelulta, mutta kuten tutkijat huomauttavat, multitasking on hyvin pitkälti käsityskysymys. Jos teet muistiinpanoja, kun joku puhuu, onko se yksittäistä toimintaa vai onko se esimerkki multitaskingista (aktiivinen kuuntelu ja puhtaaksikirjoittaminen samanaikaisesti)?

”Olemassa olevat tutkimukset osoittavat, että yksilöiden motiivi panostaa ponnisteluihin ja kognitiiviseen kontrollointiin lisääntyy tehtävän vaikeuden sekä tehtävän vaikeusasteeseen liittyvien odotusten lisääntyessä”, kirjoittajat selittävät artikkelissaan.

”Itse asiassa useat havainnot tukevat käsitystä siitä, että haastavampi tehtävä lisää yksilöiden tarkkaavaisuutta ja johtaa viime kädessä suorituskyvyn paranemiseen.”

Tältä pohjalta, jos ihmiset luulevat tekevänsä multitaskingia tehdessään jotakin, he saattavat itse asiassa suoriutua tehtävästä paremmin, sillä he kompensoivat kognitiivisesti vaikeutta jonglööraamalla (koetun) usean tehtävän kanssa.

Sitä vastoin joku toinen, joka piti samaa toimintaa yksinkertaisena, yksittäisenä tehtävänä, saattaisi käyttää vähemmän vaivaa, huomiota ja kognitiivisia resursseja – ja suoriutua näin ollen huonommin, vaikka tehtävä olisi muuten identtinen.

Tutkijat suorittivat hypoteesinsa selvittämiseksi kymmeniä kokeita, joihin osallistui yhteensä yli 8 000 henkilöä ja joissa ihmisiä pyydettiin suorittamaan samat tehtävät, mutta heille annettiin hienovaraisesti erilaiset ohjeet siitä, oliko kyseessä yksittäinen tehtävä vai useita tehtäviä.

Esimmäisessä kokeessa osallistujat katsoivat ja transkriboivat opetusvideota; puolet ryhmästä sai ohjeet, että kyseessä oli yksi tehtävä, kun taas toiselle puolelle kerrottiin, että heitä testataan kahdessa tehtävässä (oppiminen ja transkribointi).

Yhtälaisessa kokeessa osallistujien piti tehdä muistiinpanoja verkkoluennon aikana, ja heille annettiin jälleen erilaiset ohjeet siitä, oliko kyse yhdestä tehtävästä vai monitehtävästä (tosin tätä sanaa ei käytetty).

Tulokset eri kokeissa osoittivat yleisesti, että ne, jotka uskoivat tekevänsä multitaskingia, suoriutuivat testeistä paremmin: he kirjasivat muistiinpanoja nopeammin ja tarkemmin, tekivät laadukkaampia muistiinpanoja ja saivat parempia pistemääriä ymmärtämiskokeissa.

”Havaitsimme, että pitämällä toiminnan vakiona jo pelkkä käsitys multitaskingin tekemisestä parantaa suorituskykyä, ja että lisääntynyt sitoutuminen on tämän vaikutuksen tärkeä taustatekijä”, tutkijat selittävät.

Yksi kokeista suoritti samantyyppisen testin ja käytti samalla silmienseurantatekniikkaa, jolla seurattiin osallistujien pupillin laajentumista tehtävien suorittamisen aikana, mitä käytetään apuvälineenä mittaamaan yksilöiden tarkkaavaisuutta ja henkistä ponnistelua sekä käsittelykuormaa.

Vaikka tämän tekniikan tarkkuuteen liittyy rajoituksia (jotka tutkijat myöntävät), kuten ennakoitiin, tiimi havaitsi, että multitasking-ryhmällä oli suurempi keskimääräinen pupillin laajeneminen kuin yhden tehtävän suorittajilla, mikä viittaa siihen, että he käyttivät enemmän henkistä vaivaa pysyäkseen mukana.

Havainnot eivät tarkoita, että multitasking olisi jotenkin parempaa kuin single-tasking – vuosikymmenien tutkimukset osoittavat jo muuta.

Mutta ne näyttävät viittaavan siihen, että multitasking – ainakin motivoivana käsitteenä mielessämme – ei olekaan niin ainutlaatuisesti rajoittava tekijä kuin koemme sen olevan.

Löydökset on raportoitu Psychological Science -lehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *